Tulevaisuusorientoitunut suunnittelutoimisto

MUUAN Oy on tulevaisuusorientoitunut suunnittelutoimisto, jonka tekemistä ohjaa intohimo suunnitteluun, valtava kiinnostus yhteistä elinympäristöämme ja ihmisten elintapojen jatkuvaa muutosta kohtaan.

 

MUUANin palveluihin kuuluu muun muassa arkkitehtisuunnittelu, strateginen maankäytön suunnittelu, konseptisuunnittelu, alue- ja kohdebrändit sekä rakennetun ympäristön palvelumuotoilu. Useissa toimiston hankkeissa korostuu pehmeän infrastruktuurin suunnitteluratkaisut maankäytön ja rakennussuunnittelun rinnalla. Toimiston kehittämä Target-Oriented-Design (TOD) -suunnittelumetodin avulla sekä vahvistetaan kehitettävien alueiden identiteettiä, että personoidaan niitä erottumaan kilpailevista alueista.

 

Toimiston erityisosaamista on matkailun ja asumisen konseptisuunnittelu, kohdennetun ja yhteisöllisen asuntoarkkitehtuurin suunnittelu,  puurakentaminen ja puurakentamisen tuotannon kehittäminen muun muassa algoritmisten suunnittelumenetelmien avulla ja tuotannonohjauksen näkökulmasta sekä vuorovaikutteinen suunnittelu ja osallistaminen. MUUAN on osallistavaan kaupunkisuunnitteluun erikoistuneen Uusi Kaupunki Oy:n omistajaosakas ja aktiivinen toimija. UK kokoaa yhteen suomalaisten arkkitehtitoimistojen ja kaupunkisuunnittelun ammattilaisten parhaimmistoa.  UK:n kanssa MUUAN on mm. voittanut Yhdyskuntasuunnittelun Ruusu -palkinnon vuorovaikutteisten työmenetelmien kehittämisestä ja toteuttamisesta” vuonna 2014 sekä Pietilä-palkinnon ”merkittävästä työstä arkkitehtuurin uudistamiseksi” vuonna 2016. Lisäksi UK tuotti YLE:n kanssa Kaupunki Uusiksi -televisiosarjan, johon voi tutustua Yle Areenassa.

Palkinnot & tunnustukset

Hervannan pohjoisakseli

Jyväskylän Kankaan Sydänkorttelit

Bryggmann-palkinto

Pietilä-palkinto (Uusi Kaupunki)

Kouvolan keskustakorttelit

Jätkäsaaren peruskoulu

Wuorio-palkinto

Yhdyskuntasuunnittelun Ruusu (Uusi Kaupunki)

Nollaenergiatalo

Young Spirit of Nature Award

2017

2017

2016

2016

2015

2015

2014

2014

2013

2012

Kunniamaininta

Kunniamaininta

”Ansioista algoritmiavusteisen suunnittelun, opetuksen ja tutkimuksen parissa”

”Merkittävästä työstä arkkitehtuurin uudistamiseksi”

2.palkinto

Kunniamaininta

”Osallistavasta interventiosta suomalaiseen kaupunkisuunnitteluun”

1.palkinto

Palkinnot & tunnustukset

Hervannan pohjoisakseli, 2017
Kunniamaininta

 

Jyväskylän Kankaan Sydänkorttelit, 2017
Kunniamaininta

 

Bryggmann-palkinto, 2016
Ansiosta algoritmiavusteisen suunnittelun, opetuksen ja tutkimuksen parissa

 

Pietilä-palkinto (Uusi Kaupunki), 2016
Merkittävästä työstä arkkitehtuurin uudistamiseksi

 

Kouvolan keskustakorttelit, 2015
2. palkinto

 

Jätkäsaaren peruskoulu, 2015
Kunniamaininta

 

Wuorio-palkinto, 2014

 

Yhdyskuntasuunnittelun Ruusu (Uusi Kaupunki), 2014
Osallistavasta interventiosta suomalaiseen kaupunkisuunnitteluun

 

Nollaenergiatalo, 2013
1. palkinto

 

Young Spirit of Nature Award, 2012

Asiakkaitamme

Asiakkaitamme