”Tulevaisuusvisio antaa suunnan Suomen suurimman vierasvenesataman läheisyydessä olevan maisema-arvoiltaan tärkeän Framnäsin niemialueen kehittämiseen, jotta Nauvo pystyisi tarjoamaan ympärivuotisia matkailupalveluilta vierailijoille sekä monipuolisempia palveluilta kunnan asukkaille.”

 

Case Framnäsin kehittämisvisio

Nauvo sijaitsee Paraisten kunnassa, Turun saaristossa, saariston rengastien varrella. Nauvo on tunnettu Suomen suurimmasta vierasvenesatamasta ja etenkin sen mukanaan tuomasta kesämatkailusta. Tulevaisuusvisiossa tutkittiin vierasvenesataman läheisyydessä olevan, maisema-arvoiltaan tärkeän Framnäsin niemialueen kehittämistä. Framnäsin alueella sijaitsee juhlatilana toimiva seuraintalo ja paikallisten suosima uimaranta. Aluetta on tarkoitus kehittää siten, että se pystyisi tarjoamaan ympärivuotisia matkailupalveluilta vierailijoille sekä monipuolisempia palveluita kunnan asukkaille. Työn lähtökohtana oli Nauvolle ominaisen saaristolaisrakentamisen mittakaava, Framnäsin sitominen vierasvenesatamaan ja keskustaan ja ulko-oleskeluun liittyvien reitistöjen korostaminen.

 

Tulevaisuudessa Nauvon Framnäsiin sijoittuu uusi matkailuterminaali nopeille yhteysaluksille Turkuun ja muualle saaristoon, merelliseen rentoutumiseen painottuva maauimala ja kylpylä-kokonaisuus, joka tarjoaa puitteet myös kongressien järjestämiseen, aktiviinen ja toiminnallinen rantavyöhyke sekä tapahtuma- ja juhlatoimintaa paremmin palveleva historiallinen Framnäsin seurantalon ympäristö. Uusi pysyvä- ja väliaikainen asuminen sijoittuu kelluvaksi kaupungiksi laguunin itäreunalle. Visiosuunnitelma syntyi yhteistyössä Uusi Kaupunki kollektiivi Oy:n kanssa pidetyn kuntalaisia osallistavan kaupunkisuunnittelutyöpajan myötä.

TYYPPI

Kehittämisvisio

VUOSI

2017

LAAJUUS

11,2 ha

SIJAINTI

Nauvo, Suomi

TILAAJA

Paraisten kaupunki

YHTEISTYÖ

Uusi Kaupunki

TYÖRYHMÄ

Olli Metso, Tiina Antinoja, Aleksi Rastas, Mathias Björkman

Tunniste
brändi, kaupunki, matkailu, mixed-use, vuorovaikutteinen prosessi