Puurakentaminen tilasuunnittelussa

Venla Tiainen, Tilasuunnittelu

16.10.2023

Puu on materiaalina kestosuosikki 

Puu on pitänyt pintansa suosittuna rakennus- ja sisutusmateriaalina juuri monikäyttöisyytensä takia, joten onko ihmekään, että se on materiaalien klassikko. Puun käytön perinteet pohjautuvat jo vuosituhansien taa, jolloin rakennusmateriaalina puu oli kaikkien saavutettavissa. Helpon työstettävyyden ansiosta puusta voitiin valmistaa käsin työstäen niin rakennuksia, huonekaluja, kuin käyttöesineitä. Puun ikisuosiota selittää monipuolisuuden lisäksi sille ominaisiksi mielletyt terveydelliset hyödyt, joita on alettu tutkimaan tarkemmin nykypäivänä. Puun suosio sisustusmateriaalina on lisääntynyt ja sitä osataan arvostaa jälleen aiempia vuosikymmeniä enemmän. Tämä helposti lähestyttävä materiaali tuo luonnon lähelle myös sisätiloissa – ehkä sekin selittää miksi puuta suositaan sisustuksissa.

Monikäyttöisyydessään puu on omaa luokkaansa

Puun käytön mahdollisuudet sisätiloissa ovat loputtomat: sitä voidaan käyttää niin lattia-, seinä-, kuin kattopinnoissa, irto- ja kiintokalusteissa, sekä esimerkiksi tilanjakajissa. Puusta valmistettavat tuotteet, kuten viilut, paneelit, vanerit ja liimapuulevyt tuovat puulle niin fysikaalisia kuin visuaalisia ominaisuuksia, jotka laajentavat puun käyttöä entisestään. Visuaalisesti eri puulajien valinnan lisäksi pintakäsittelyn valinnalla puusta saadaan luotua toiveiden mukainen.

Monipuolisuutta puulle tuo myös sen monet työstötavat. Puuta voidaan työstää niin käsin kuin koneellisesti. Viimeaikaisin uusi työstötapa on CNC-työstö, jossa tuote valmistetaan tietokoneohjautuvalla jyrsimellä tai sorvilla. Työstötavalla tuotteista saadaan luotua mittatarkka tuote sen 2D- tai 3D -piirrosten mukaisesti.

Pitkäikäisenä materiaalina puuta voidaan käsitellä ja muokata useamman kerran sen elinkaarensa aikana. Esimerkiksi puisia huonekaluja voidaan pintakäsitellä uudelleen tai korvata rikkoutuneita osasia uusilla. Uusiutuvana luonnonvarana puu on lisäksi ympäristöystävällinen vaihtoehto, joka voidaan palauttaa elinkaarensa lopussa lähes aina takaisin kiertoon.

Casino Tampere
Puu on luonnostaan antibakteerinen materiaali, eli se ehkäisee haitallisten mikrobien kasvua.

Hyvinvointia puusta

Ihminen viettää nykypäivänä suurimman osan päivästään sisätiloissa, jonka takia sisätiloissa käytettyjen materiaalien terveellisyyteen tulee kiinnittää erityistä huomiota. Voit lukea lisää sisätilojen terveellisistä ja turvallisista materiaaleista kirjoittamastamme artikkelista.

Puun terveyshyötyjä voidaan todistaa tutkimuksien avulla, vaikka vielä ei osata tarkalleen kertoa, mihin puun myönteiset vaikutukset perustuvat (Lähde 1). “Etenkin männystä haihtuvilla alfa- ja beta-pineeneillä näyttää olevan myönteistä vaikutusta stressitasoihin ja immuunipuolustuksen käynnistymiseen” (Lähde 3). Puu on luonnostaan antibakteerinen materiaali, eli se ehkäisee haitallisten mikrobien kasvua. Puu vaikuttaa sisäilmaan positiivisesti pitäen ilmankosteuden pidemmän aikaa tasaisena. Näin ihminen kokee huoneen ilmanlaadun parempana, sekä lämpötilan korkeampana. Usean tutkimuksen mukaan puun on todettu alentavan stressiä ja verenpainetta (Lähde 2). Puun voidaan siis todeta olevan sisätiloissa parhaimmillaan terveyttä ja elpymistä tukevaa materiaalia.

Vaikka elinympäristömme onkin kehittynyt metsästäjä-keräilijä ajoista, ei ihminen biologisesti ole muuttunut samassa tahdissa. Biofiilisessä suunnittelussa otetaan huomioon ihmisen sisäinen tarve olla yhteydessä luontoon. Rakennetussa ympäristössä se tarkoittaa luonnosta tuttujen elementtien tuomisen osaksi tiloja. Esimerkiksi auringon valo, luontonäkymät- ja kuvat, kasvit, sekä luonnollisten äänien, tuoksujen, materiaalien ja sävyjen kokeminen tukee terveyttä ja hyvinvointia. Puun käyttö tukee biofiilisen suunnittelun periaatteita tuoden tiloihin luonnollisuutta niin näkö-, tunto- kuin hajuaistin kautta.

Casino Tampere
Eri puulajit, käsittelyt sekä työstömahdollisuudet avaavat rajattomat mahdollisuudet puun monipuoliselle käytölle.

Puurakentaminen nykypäivänä

Nykypäivän puurakentamisessa vain mielikuvitus on rajana. Ajat jolloin puu miellettiin lähinnä mökkien kellastuneisiin mäntypintoihin ovat kaukana takanapäin. Eri puulajit, käsittelyt sekä työstömahdollisuudet avaavat rajattomat mahdollisuudet puun monipuoliselle käytölle.

Puu on lunastanut paikkansa ajattomana materiaalina, joka kestää sisustustrendistä toiseen. Puu toimii sisustuksissa niin hyvänä taustana muulle sisustukselle, kuin sen päätähtenä. Sillä voidaan luoda monenlaisia tunnelmia sijainnista, puulajista, työstötavasta ja pintakäsittelystä riippuen. Puulla voidaan luoda tilaan esimerkiksi lämpöä, pehmeyttä, kodikkuutta, luonnollisuutta, raikkautta, rauhaa, sekä arvokkuutta. Puun maanläheiset sävyt, miellyttävä kosketuspinta ja lämpö, sekä mukautuvuus saavat ihmiset ihastumaan puuhun yhä uudestaan.

Taitavasta puun käytöstä toimii loistavana esimerkkinä MUUANin yhdessä Suunnittelutoimisto Amerikan kanssa suunniteltu Casino Tampere. Kasinon suunnittelun kantavana teemana on suomalaisesta luonnosta löytyvät elementit. Tilasuunnittelun yhtenä kulmakivenä on kasinon läpi kulkeva massiivikuusesta valmistettua rimarakennelma Virta, joka niin johdattaa kuin kokoaa ihmisiä yhteen viihtymään. Virta on nimensä mukaan soljuva kokonaisuus, jossa osa rimoista ovat saaneet muotonsa CNC-työstöllä. Rimat muodostavat kokonaisuuden, jossa kolmiulotteisesti vaihtelevat pehmeät muodot luovat yhdessä mielenkiintoisen kokonaisuuden. Lisää Casino Tampereesta.

Lähde 1: https://puuinfo.fi/puutieto/puun-sisailmavaikutukset/puupintojen-terveysvaikutukset-sisatiloissa-tutkimustuloksia/

Lähde 2: https://puuinfo.fi/puutieto/puun-sisailmavaikutukset/

Lähde 3: https://yle.fi/a/3-7705201

Venla Tiainen on sisustusarkkitehti, jonka intohimona on suunnitella kokonaisvaltaisia tilakokonaisuuksia. Käyttäjälähtöisyyden huomioiminen, innovatiivisten palvelukokonaisuuksien luominen, sekä toimivien ja visuaalisesti viimeisteltyjen tilojen suunnittelu ovat hänelle tärkeitä suunnittelun kulmakiviä. Venlan projekteihin lukeutuu esimerkiksi Rykmentinpuiston ikäystävällinen korttelikonsepti sekä Porin nuorisotalo. Löydät Venlan yhteystiedot tästä.

 

Lue seuraavaksi

Olli Metso, Projektipäällikkö
(Alueet)

08.03.2024

Aura Pajamo, Kaupunkisuunnittelu, projektipäällikkö
(Alueet)

08.02.2024

Aura Pajamo, Kaupunkisuunnittelu, projektipäällikkö
(Alueet)

08.02.2024

Aura Pajamo, Kaupunkisuunnittelu, projektipäällikkö
(Alueet)

08.02.2024

Alice Mattila, (vanhempainvapaalla)
Projektipäällikkö
(Rakennukset & Tilat)

17.08.2023

Alice Mattila, (vanhempainvapaalla)
Projektipäällikkö
(Rakennukset & Tilat)

17.08.2023